Ohita
​Uusi raportti: yhteistyö vahvistaa Löfbergsin kestävyystyötä

Tiedote -

​Uusi raportti: yhteistyö vahvistaa Löfbergsin kestävyystyötä

Pienemmät ilmastovaikutukset, enemmän sertifioitua kahvia ja lisää tukea kahvin pienviljelijöille. Löfbergsin uusi kestävyysraportti osoittaa, että perheomisteinen kahvipaahtimo jatkaa kestävyystyönsä kehittämistä. Nyt Löfbergsin tähtäimessä on uusi tavoite: siirtyminen täysin jätteettömään kiertotalouteen.

– Aiomme uudistaa toimintamme kokonaan. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen tuhlaaminen uhkaavat globaalia kahvialaa viljelijöistä kuluttajiin. Meidän on muutettava asennettamme kahviin ja hyödynnettävä kaikki luonnonvarat täysimääräisesti koko arvoketjussa. Näin viljelijät voivat saada uusia tulonlähteitä, ja myös kuluttaja saa hyödynnettyä koko kahvikupillisen entistä paremmin. Samalla kahvin ilmasto- ja ympäristövaikutukset pienenevät, Löfbergsin laatu- ja kestävyysjohtaja Eva Eriksson kertoo.

Osana tätä työtä Löfbergs on käynnistänyt Circular Coffee Community -hankkeen, johon yhtiö kutsuu mukaan kuluttajia, yrityksiä ja muita toimijoita etsimään yhdessä ratkaisuja kiertotalouden ja jätteettömyyden edistämiseksi kahvialalla.

– Kestävyystyömme perustuu YK:n maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin, muun muassa tavoitteeseen 17, joka koskee yhteistyötä ja kumppanuutta. Emme olisi päässeet näin pitkälle osallistumatta moniin erilaisiin verkostoihin ja hankkeisiin, ja aiomme jatkossakin tehdä yhteistyötä muiden kanssa kestävien ratkaisujen kehittämiseksi ja levittämiseksi, Eva Eriksson sanoo.

Puolitettu ilmastovaikutus
Löfbergsin uudessa kestävyysraportissa on selostettu yhtiön kestävyystyötä toimintavuonna 2019–2020. Kotimaassa muun muassa siirrytään vähemmän energiaa kuluttaviin ratkaisuihin sekä käytetään uusiutuvaa energiaa ja ympäristöystävällisempiä pakkauksia.

– Olemme pienentäneet ilmastovaikutuksiamme 52 prosentilla vuodesta 2005 lähtien. Käytämme vihreää tuulisähköä sekä maa- ja kaukolämpöä, mutta kahvin paahdossa tarvitsemme edelleen jonkin verran fossiilista nestekaasua. Olemme löytäneet tiiviissä yhteistyössä erään toimittajamme kanssa ratkaisun, jonka ansiosta voimme ennen pitkää siirtyä kokonaan uusiutuvan energian käyttöön, Eva Eriksson kertoo.

Löfbergs raportoi edistymisestä myös pakkauspuolella. Tavoitteen mukaan kaikkien pakkausten tulisi olla kierrätettäviä ja uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja vuoteen 2030 mennessä. Kasvipohjaisten pakkausmateriaalien osuus kasvoi vuoden mittaan 73 prosenttiin.

Kehityshanke kahvin pienviljelijöiden tueksi
Tärkeä osa Löfbergsin kestävyystyötä ovat myös kahvipaahtimon kehityshankkeet. Löfbergs oli vuonna 2001 mukana perustamassa International Coffee Partners -yhteisöä, johon kuuluvat kahdeksan kahvialan perheyhtiötä pyrkivät yhdessä parantamaan kahvin pienviljelijöiden toimeentulon edellytyksiä.

– Panostusten ansiosta viljelijät voivat kehittää toimintaansa ja toimia kestävämmin, kasvattaa tuottojaan ja elää paremmin. Hankkeeseen on tähän mennessä osallistunut yli 92 000 pienviljelijää 13 maasta, Eva Eriksson kertoo.

5 miljoonaa euroa reilun kaupan lisää

Sertifioidun kahvin käyttö edistää kestävämpiä viljelymenetelmiä ja parantaa kahvinviljelijöiden elinolosuhteita sekä kehittämismahdollisuuksia. Löfbergs pyrkii yhteistyössä sertifiointielinten, päivittäistavarakaupan, hotelli- ja ravintola-alan toimijoiden sekä kahviloiden kanssa lisäämään Reilun kaupan kahvin ja Rainforest Alliance -merkityn luomukahvin tarjontaa ja kysyntää.

– Haluamme auttaa sekä viljelijöitä että kuluttajia ymmärtämään sertifioidun kahvin hyödyt. Reilun kaupan kahvin myynti toimintavuonna toi esimerkiksi 5 miljoonaa euroa reilun kaupan lisää kahvin pienviljelijöille ja osuuskunnille. Rahoja käytetään sekä viljelmien että paikallisyhteisöjen kehittämiseen, joten niillä on todella suuri merkitys, Eva Eriksson kertoo.

Löfbergs on käyttänyt sertifioitua kahvia vuodesta 1995 lähtien, jolloin yritys toi ensimmäisen luomukahvierän Ruotsiin. Nykyään Löfbergs on yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs ostaa kahvia myös Rainforest Alliancen sertifioimilta viljelmiltä. Rainforest Alliance -merkinnässä painopisteenä on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.

Lisätietoa:
Eva Eriksson, Head of Sustainability, Löfbergs, puhelin: +46 (0) 54 14 01 23, eva.eriksson@lofbergs.se

***

Löfbergsin kestävyysraportti 2019–2020 lyhyesti

  • 52 % pienemmät ympäristövaikutukset (lähtövuoteen 2005 verrattuna)
  • 73 % pakkausmateriaaleista kasvipohjaisia
  • 60 % energiasta uusiutuvista lähteistä
  • 98 % jätteestä kierrätykseen ja energiakäyttöön
  • 98 % työssäoloprosentti
  • 92 000 kahvin pienviljelijää osallistunut kehityshankkeisiin (vuodesta 2001)
  • 50 miljoonaa kruunua reilun kaupan lisää kahvin pienviljelijöille ja osuuskunnille
  • 16 300 jalkapallokenttää vastaavalla alalla siirrytty keinolannoitteettomaan ja torjunta-aineettomaan luomuviljelyyn
  • Circular Coffee Community -hanke käynnistetty osana kiertotalouteen siirtymistä

Aiheet


Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 340 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa ja Kanadassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 1,6 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe, Percol, Green Cup, Kobbs ja SuperBonobo. www.lofbergs.fi

Yhteyshenkilöt

Leif Sjöblom

Leif Sjöblom

Lehdistön yhteyshenkilö Löfbergsin Suomen Out of Home -markkinoista vastaava johtaja + 46 70-248 84 67
Anders Thorén

Anders Thorén

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Group PR & Communications +46 703 55 64 22

Liittyvä sisältö

Löydä juuri oma vahvuutesi

Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 300 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 2,7 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe ja Kobbs.

Löfbergs
Box 1501
651 21 KARLSTAD
Sweden