Ohita
Löfbergsin uusi kestävyysraportti: ”On entistä tärkeämpää uskaltaa toimia ja ottaa harppauksia eteenpäin”

Tiedote -

Löfbergsin uusi kestävyysraportti: ”On entistä tärkeämpää uskaltaa toimia ja ottaa harppauksia eteenpäin”

Löfbergsin uusi kestävyysraportti pidennetyltä toimintavuodelta heinäkuusta 2022 joulukuuhun 2023 osoittaa, että perheomisteinen kahvipaahtimo jatkaa etenemistään vastuullisuusasioissa. Samalla yhtiö esittelee uuden kestävän kehityksen kehyksen, jonka tavoitteena on vähentää koko arvoketjun (Scope 3) päästöjä 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

– Nykyaikana erilaiset voimat kyseenalaistavat vastuullisuustyön tahdin, joten on entistä tärkeämpää uskaltaa toimia ja ottaa harppauksia eteenpäin. Haluamme olla positiivinen voima yhdessä asiakkaidemme, tavarantoimittajiemme ja muiden kumppaniemme kanssa, sanoo Löfbergsin vastuullisuusjohtaja Kajsa-Lisa Ljudén.

Uuden kehyksen avulla Löfbergs selventää painopistealueita ja tulevaa suuntaa. Toimenpiteitä tehdään koko arvoketjussa. Niihin lukeutuvat muun muassa kahvinviljelijöiden mahdollisuuksien ja elinehtojen parantaminen, päästöjen ja hävikin minimointi omassa tuotannossa sekä vastuullisempaan kuluttamiseen kannustaminen.

– Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste, joka vaikuttaa kahvialaan merkittävästi. Jotta voisimme juoda hyvää kahvia jatkossakin, meidän on otettava vastuu kaikilla tasoilla, myös oman toimintamme ulkopuolisista tekijöistä, joihin emme pysty suoraan vaikuttamaan, Kajsa-Lisa Ljudén sanoo.

Uudet menetelmät luovat reilut edellytykset entistä useammille kahvinviljelijöille
Kehityshankkeissa, joita Löfbergs edistää International Coffee Partnersin (ICP) ja coffee&climaten (c&c) puitteissa, on ollut tähän asti mukana 185 000 kahvin pienviljelijää. Hankkeet auttavat heitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja parantamaan elinehtojaan. Löfbergs on yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista ja paahtajista, ja toimintamme toi muun muassa 78,3 miljoonaa Ruotsin kruunua reilun kaupan lisää viljelijöille ja osuuskunnille.

– Vuonna 2023 aloimme ensimmäisenä yrityksenä maailmassa ostaa kahvia, jonka vastuullisuus on varmennettu brasilialaisen Cooxupé-osuuskunnan kehittämän uuden Gerações-vastuullisuusprotokollan mukaisesti. Teemme samanaikaisesti suuria investointeja datalähtöisiin järjestelmiin, jotka lisäävät jäljitettävyyttä ja läpinäkyvyyttä sekä antavat meille mahdollisuuden seurata ja räätälöidä vastuullisuustyötämme. Kaiken tarkoituksena on luoda paremmat edellytykset ja ehdot entistä useammalle kahvinviljelijälle, Löfbergsin vastuullisuusjohtaja Kajsa-Lisa Ljudén sanoo.

Pakkausten kehittäminen ja ennätyksellisen pieni hävikki
Pakkaukset ovat Löfbergsille toinen tärkeä alue, jolla yhtiö esitteli maailman uutuuden vuonna 2023. Yhtiö on yhdessä tavarantoimittajien kanssa alkanut käyttää uutta kierrätykseen optimoitua pakkausmateriaalia, joka luo edellytykset kiertomallille. Löfbergsin mukaan myös yhtiön oman tuotannon hävikki on nyt ennätyksellisen pieni eli 0,28 prosenttia.

Löfbergsin kestävyysraportin avainlukuja

  • Tuotanto nousi 12 miljoonaan kupilliseen hyvää kahvia – päivässä
  • 78,3 miljoonaa kruunua reilun kaupan lisää kahvinviljelijöille ja osuuskunnille
  • 185 000 kahvin pienviljelijää on ollut mukana kehityshankkeissa, joita Löfbergs edistää ICP:n ja c&c:n puitteissa
  • Uusiutuvien pakkausmateriaalien osuus nousi 75 prosenttiin
  • Kahvintuotannon hävikki pieneni 0,28 prosenttiin
  • Siirrytään 100-prosenttisesti fossiilittomiin merikuljetuksiin

Lisätietoa:
Kajsa-Lisa Ljudén, Head of Sustainability, puh.: +46 (0) 70 355 9413, kajsa-lisa.ljuden@lofbergs.se (English)
Anders Thorén, Head of Corporate Communications, puh.: +46 (0) 70 355 6422, anders.thoren@lofbergs.se (English)

Aiheet


Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 300 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 2,7 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe ja Kobbs. www.lofbergs.fi

Yhteyshenkilöt

Leif Sjöblom

Leif Sjöblom

Lehdistön yhteyshenkilö Löfbergsin Suomen Out of Home -markkinoista vastaava johtaja + 46 70-248 84 67
Anders Thorén

Anders Thorén

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Corporate Communications +46 703 55 64 22

Liittyvä sisältö

Löfbergs rahtaa vuosittain merten yli reilut 36 000 tonnia raakakahvia. Nyt kuljetukset muuttuvat fossiilittomiksi. Näin kertovat Kajsa-Lisa Ljudén Löfbergsiltä ja Matilda Jarbin Scanlogista.

Löfbergs varmistaa sataprosenttisen fossiilittomat merikuljetukset

Löfbergs ottaa uuden tärkeän askeleen hiilijalanjälkensä pienentämiseksi. Yhteistyössä logistiikkayhtiö Scanlogin kanssa perheomisteinen kahvipaahtimo varmistaa sataprosenttisesti fossiilittomat merikuljetukset. Hanke vähentää yrityksen CO2-päästöjä 1 800 tonnilla.

Rami Kuusistosta Löfbergs Finlandin uusi toimitusjohtaja

Rami Kuusistosta Löfbergs Finlandin uusi toimitusjohtaja

Löfbergs Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Rami Kuusisto. Hän aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta. Aiempi toimitusjohtaja Kent Pettersson siirtyy hoitamaan Löfbergsin itäisiä markkinoita ja ottaa vastuulleen muun muassa Suomen, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan myynnin.

Löydä juuri oma vahvuutesi

Löfbergsin kahvipaahtimo on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen perheyritys. Yrityksen palveluksessa on nykyään 300 kahvin ystävää Pohjois-Euroopassa. Yhteistä meille on intohimo hyvään kahviin, trendien seuraamiseen ja kestävän kehityksen tukemiseen. Liikevaihtomme on 2,7 miljardia Ruotsin kruunua, ja olemme yksi maailman suurimmista luomukahvin ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Löfbergs on osa Löfbergs Groupia, joka omistaa myös tavaramerkit Peter Larsen Kaffe ja Kobbs.

Löfbergs